Tagiarkisto ‘väkivalta’

* Millä ehdoilla vartija saa käyttää väkivaltaa työssään?

Kirjoitettu 22.02.2017 - Amina. Kategoriassa Luokittelematon.


voima_valta72
Julkaistu Voima-lehdessä 2/17. Asiantuntijana toimineen Pii Anttosen blogi.

Tagit: , , .

    Comments Off on Millä ehdoilla vartija saa käyttää väkivaltaa työssään?


* Sateenkaaren päästä löytyy…

Kirjoitettu 22.06.2015 - Amina. Kategoriassa Muut strippisarjakuvat.


pride2015_sateenkaariA4

Hauskaa Helsinki Pride -viikkoa!

Tagit: , , , , , , , .

    Comments Off on Sateenkaaren päästä löytyy…


* Syyllisyydestä ja sovituksesta

Kirjoitettu 27.12.2009 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Tiitu Takalo käsittelee valtaa ja väkivaltaa jo 2007 ilmestyneessä Kehä-albumissaan, jossa rakastunut teinityttöpari ottaa nyrkeillä mittaa niin ahdistelijoista kuin toisistaan. Uudessa Tuuli ja myrsky -albumissa (Suuri Kurpitsa 2009) teemaan pureudutaan vieläkin vakavammin: raiskauksen kautta. Kun päähenkilönä on uhrin ystävä, tarinassa ei mässäillä hirveyksillä ja tunteitakin käsitellään monien ihmisten näkökulmasta. Keskeisiksi kysymyksiksi nousevat kuinka kaikenlaiset seksuaalisen väkivallan teot ja uhat vaikuttavat ihmisiin, onko väkivalta joskus oikeutettua ja voidaanko suuri rikos jotekin sovittaa.

Tarinan alkuasetelma on mitä tavallisin: Mira ja Tuuli lähtevät Osmon ja Jaken luo jatkoille. Kun joku ahdistelee nukkuvaa Tuulia, tämä lähtee kotiin ja saa seuraavana aamuna kuulla Jaken raiskanneen Miran. Onko Tuulikin syyllinen, kun jätti Miran yksin miesten kanssa? Entä Miten asiaan pitäisi suhtautua, kun anarkisti-Mira ei halua poliisin puuttuvan asiaan? Kaiken lisäksi Jake on vielä mukava tyyppi ja kaikkien kaveri.

Kun yhteisö ei luota ulkopuoliseen oikeuteen, oikean ja väärän kysymykset täytyy ratkaista itse. Anarkofeministinen ystäväpiiri ottaa asian vakavasti ja ryhtyy toimiin seksuaalisen väkivallan estämiseksi tulevaisuudessa. Ristiriidoilta ei vältytä, mutta pystytäänkö ne ratkaisemaan rauhanomaisesti? Jake ei ilahdu, kun hänen tekonsa tuodaan julkisuuteen…

Tarinan rakenne seuraa klassista draaman kaarta. Pelkistetyssäkin kuvituksessa näkyy Takalon erinomainen klassinen piirustustaito ja kerronnan rytmitys. Eleet, ilmeet ja asennot terävöittävät tekstejä ja vaikka albumin voi lukea kuvia vain vilkuillen, sanan ja kuvan suhde on varsin tasapainoinen. Valkoisia kohtia korostava harmaan asteikko sopii täydellisesti tarinan tunnelmaan.

Vakavasta aiheestaan huolimatta Tuuli ja myrsky on ennen kaikkea kaunis ja idealistinenkin kertomus yhteisöllisyydestä. Tarinasta voi saada virikettä monenlaisiin autonomisiin toiminta- ja tiedostamisryhmiin. Tunnelmiin on helppo samaistua alakulttuurista riippumatta.   

Tagit: , , , , , , , .

    Comments Off on Syyllisyydestä ja sovituksesta


* Rakkauden suloinen kammottavuus

Kirjoitettu 24.05.2009 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Kaija Papun pienlehti Totally Sweet Love Awesomeness (Kaino-kustanne 2009) kuvaa nimensä mukaisesti rakkauden kauheampia puolia. Mukana on mustia silmiä, pahoja sanoja, tappavia ajatuksia. särkyneitä unelmia ja venähtäneitä sydämiä. Tarinoille ei ole annettu nimiä eikä aina selviä rajojakaan. Näin kohtauksista syntyy parisuhteisiin liittyvää vallankäyttöä peilaava kaleidoskooppimainen kokonaisuus. Vaikka väkivallantekijänä on aina mies, ei nainen ole passiivinen objekti vaan valitsee alistumisensa joskus hyvinkin tietoisesti. 

”Mä  luin O:n tarinan. Mä halusin olla O.”

Pisimmässä tarinassa nuori nainen samaistuu klassikkoromaaniin, alkaa haaveilla dominoivasta, kipua tuottavasta miehestä ja lähtee lopulta toteuttamaan fantasiaansa. Sopiva hallitsija löytyy ja sessio täyttääkin ulkoiset odotukset – mutta miltä olo tuntuu jälkeenpäin? Synkähköt tarinat myös naurattavat ja yllättävät.

Sarjakuvailmaisullisesti kiinnostavimmaksi nousee keskiaukeaman illallistarina, jossa rakkaudentäyteisen julkisivun takaa löytyvät ajatukset paljastetaan sivua taittamalla. 

Visuaalisesti teos nojaa elävään viivaan ja klassieen piirustustaitoon. Vaikka anatominen oikeaoppisuus saa usein väistyä tunnelman välittömän kuvauksen (tai paperin reunan) tieltä, kokonaisuudesta heijastuu ymmärrys ihmisruumiin liikkeistä ja anatomiasta. Liioitteluja on tehty sekä tyylillä että reippaalla asenteella: vaikka osaisi piirtää ”oikein”, aina ei tarvitse. Tässä albumissa tyhjä tilakin kertoo paljon.

Mustasta huumoristaan huolimatta Totally Sweet Love Awesomeness on tunnelmaltaan enimmäkseen surullinen. Eniten tästä saavatkin irti vallan ja väkivallan kanssa omissa ihmissuhteissaan painivat. Piirrostyylien vaihtelu viehättänee monenlaisia sarjakuvien ystäviä, mutta jos sadomasokistinen kuvasto ahdistaa, teokseen ei kannata tarttua.

Tagit: , , , , .

    Comments Off on Rakkauden suloinen kammottavuus


* Kauniit miehet preerialla

Kirjoitettu 16.08.2008 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Arvostelu: Petri Hiltunen: Kalkkaro – Ihmispetojen laakso. Jalava 2008.Kansikuva: Kalkkaro

Petri Hiltusen strippisarjakuva Kalkkaro on perinteinen lännensarja. Kokonaisuudessa on kohdallaan niin hahmotus, tarinan rakenne kuin historialliset taustat ja realistinen piirrosjälkikin. Ihmispetojen laakso –kokoelma sisältää kaksi tarinaa. Nimiseikkailun taustalla on kutkuttava vaihtoehtohistoriallinen kuvitelma.

Päähenkilö Kalkkaro on kauniskasvoinen ja –vartaloinen nuori mies, isätön poika, joka elää äitinsä kanssa hevostilalla. Kun tilan tuhopoltto tekee perheen pennittömäksi, lähtee Kalkkaro etsimään kadonneen setänsä aarretta. Mukaan hän saa äitinsä pyytämänä seikkailija Fabien Rabassen ja konnat yrittävät tietysti anastaa aarteen itselleen. Seuraa kilparatsastus aavikon halki alkuperäiskansojen maille ja laaksoon jonne edes apassit eivät uskalla mennä. Mutta ei nyt paljasteta sitä laakson salaisuutta tässä. 

Niin sankarit, konnat, kuin sivuhahmotkin on suunniteltu ja piirretty huolella. Sankarit ovat kauniita ja komeita: Kalkkaro muistuttaa nuorta Tauno Paloa; Fabienin parta on aina huoliteltu ja pitkä vaalea tukka hyvin kammattu. Jokaisella hahmolla on oma luonteensa ja persoonallinen tyylinsä, vaikka hänellä olisi vain pieni merkitys tarinassa. Konnista karmaisevin on nimitarinan ihmismetsästäjä Päänahka, joka näyttää eurooppalaisperäisen amerikkalaisen ja intiaanin yhteiseltä jälkeläiseltä – ja metsästää siis työkseen apassien päänahkoja. Kaikki hahmot eivät ole selkeästi hyviä tai pahoja, vaan monien kautta Hiltunen haastaa lukijan pohtimaan kulttuurin ja uskomusten merkitystä toiminnan ja moraalin taustalla.

Hiltunen tuskailee esipuheessa päivittäisseikkailun vaativaa rytmiä: jännitteen pitää pysyä yllä jatkuvasti ja samalla tarinan kulkea sujuvasti eteenpäin. Rytmi löytyykin varsin nopeasti eikä albumia lukiessa kiinnitä huomiota strippimuotoon. Pitkätkin kohtaukset on rytmitetty niin, etteivät sarjaa päivittäin seuraavat tylsisty, vaan tarina nytkähtää joka päivä sopivasti eteenpäin.

Tekijä tuskailee myös toista päivittäisstripin ongelmaa: miten kuvata historian raakuuksia niin, ettei järkytä liikaa sanomalehteä lukevia lapsia. Ainakaan tarinan juonessa ei ole säästelty, ihmisiä kuolee ja tapetaan monella tavalla ja monesta syystä – tämähän on osa lännensarjojen viehätystä. Kuolemat on kuvattu tyylikkäästi, vaikka väkivalta onkin etenkin nimitarinan keskeinen teema. Tarinassa väkivallalla on vahva historiallinen perusteensa. Väkivalta ei kuitenkaan ole sarjassa pääasiallinen ongelmanratkaisukeino, tärkeämpiä ovat rohkeus ja sopiva oveluus. Mitä taas lapsiin sanomalehtien lukijoina tulee, siinä vaiheessa kun uskaltaa lukea ulkomaanuutisia, voi hyvin lukea myös Kalkkaroa. 

Hiltusen realistinen mustavalkoinen piirrosjälki sopii loistavasti perinteiseen seikkailusarjakuvaan, erityisen hyvin myös päivittäistarinaan. Niin ihmiset kuin ympäristötkin heräävät eloon stripinmatalillakin ruuturiveillä. Välillä kuvien tummuusaste viittaa valon määrään, välillä kohtauksen tunnelmaan, parhaimmillaan molempiin yhtä aikaa. Hiltunen hallitsee valitsemansa kerronnan keinot ja pystyy luomaan niillä vahvoja maailmoja ja uskottavia tarinoita.

Juuri siksi olisi toivionut, että albumin toimittamisessakin olisi noudatettu huolellisuutta. Kirjotusvirheitä on jäänyt niin esipuheeseen (pisteet otsikoiden perässä) kuin itse tarinan tekstaukseenkin. 

Omassa lajissaan Kalkkaro on lähes täydellinen sarjakuva. Eri juttu on, onko Ihmispetojen laakso lukijan mielestä hyvä albumi. Kokoelma viehättänee ennen kaikkea lännensarjakuvan ja sarjakuvan perinteiden ystäviä sekä tietysti Hiltusen muusta tuotannosta pitäviä. Kokonaisuus on kuitenkin toteutettu niin suurella ammattitaidolla, että albumia uskaltaa suositella kaikille sarjakuvaharrastajille. 

Tagit: , , , , , .

    Comments Off on Kauniit miehet preerialla