Tagiarkisto ‘seikkailu’

* Alku ilman seikkailua

Kirjoitettu 10.07.2016 - Amina. Kategoriassa Luokittelematon.


seikkailunalku1_72
seikkalunalku2_72dpi
Ai mihin sarjakuvatapaamisten piirroskilpailuun?

Tagit: , , , .

    Comments Off on Alku ilman seikkailua


* Suuri elämänviisaus

Kirjoitettu 22.10.2013 - Amina. Kategoriassa Bisnessarjakuvat.


Tilaustyö Uudenmaan Liitolle 2012.

Tagit: , , , .

    Comments Off on Suuri elämänviisaus


* The Land of Eternal Summer, Queen Victoria

Kirjoitettu 7.05.2012 - Amina. Kategoriassa Fantasiasarjakuvat.


Tagit: , , , .

    Comments Off on The Land of Eternal Summer, Queen Victoria


* Karttaakaan ei tarvita, jos on hyvä kompassi

Kirjoitettu 16.04.2012 - Amina. Kategoriassa Bisnessarjakuvat, Fantasiasarjakuvat, Luonnokset ja kuvat.


Tagit: , , , .

    Comments Off on Karttaakaan ei tarvita, jos on hyvä kompassi


* Valoa pimeydessä

Kirjoitettu 15.02.2012 - Amina. Kategoriassa Sarjakuvanovelleja.




* Työn alla: The Land of Eternal Summer

Kirjoitettu 28.01.2012 - Amina. Kategoriassa Luonnokset ja kuvat, Sarjakuvanovelleja.


Tagit: , , .

    Comments Off on Työn alla: The Land of Eternal Summer


* Ensimmäinen Lopunperä

Kirjoitettu 24.09.2010 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Miha Rinteen Lopunperän maailmasta piti ensin tulla tietokonepeli, mutta monien koukerioisten tapahtumien jälkeen siitä syntyikin jatkuvajuoninen seikkailusarjakuva. Koululaisessa jatkosarjana ilmestynyeestä saagasta on nyt julkaistu ensimmäinen albumi: Lopunperä 1 Lopunperän tarinat (Lehmäoja 2010).

Lopunperä sijaitsee toisella planeetalla, joka myös toimii monilta osin kuin omamme. Sarjan päähenkilöt, kaksi tiedemiestä ja robottityttö joutuvat seikkailuun hakiessaan suuresta keksinnöstä luvattua rahapalkintoa. Kaikki ei ole Lopunperän hallinnossa sitä miltä näyttää ja robottitytölläkin on piileviä kykyjä…

Kuten “koko perheen seikkailuissa” on tapana, lapsille sopivan juonen sekaan on ripoteltu aikuisia viehättäviä yhteiskunnallisia ja kulttuurisia viittauksia. Rinne pääsee kuitenkin pidemmälle nostamalla esiin kaikenikäisiä koskettavia kysymyksiä elämästä, kuolemasta, luopumisesta ja olemassaolosta. Valmiita vastauksia ei anneta, kirja sopiikin hyvin keskustelun herättäjäksi.

Tarinan kuvituksesta paistaa vahva ammattitaito: maisemat ovat upeita, värit ja sävyt kohdallaan. Kerronnassa näkyy niin angloamerikkalaisia kuin mannereurooppalaisiakin vaikutteita; edellisestä ovat merkkinä kolmirivinen sivutaitto ja tarinan kuljetus tekstillä, jälkimmäiseen taas viittaavat lähikuvia kaihtava kuvasommittelu ruutujen sisällä sekä hahmojen ulkonäkö.

Tarinan rakenne ja merkityksellinen sisältö eivät yllä kuvien tasolle. Ne olisivat kaivanneet jäntevöittämistä. Seikkailulle löytyy päämäärä vasta aivan liian myöhään eikä siinä päästä kunnolla eteenpäin. Kauniit kuvat ja viisaat kysymykset eivät riitä täysin kantamaan tämän tyyppistä tarinaa.

Sarjalle on luvassa jatkoa. Seuraava, vesiväreillä toteutettu osa ilmestyy ensi vuonna.

Lopunperän sivut

Tagit: , , , , , , , .

    Comments Off on Ensimmäinen Lopunperä


* Osmo

Kirjoitettu 24.09.2010 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Virva ja Janne Luokkasen Osmo-pienlehti (Seitti 2009) sai odottaa arvostelua kokonaisen vuoden. Arvostelija on hyvin hyvin pahoillaan.

Osmo on vaikuttavasti puuväreillä(?) väritetty scifi- ja fantasiahenkinen seikkailutarina, jossa Osmo ja hänen ystävänsä Eben kohtaavat.vaarallisen Vitsi-Hirven ja  – no ei nyt paljasteta kaikkea. Monista muista seikkailutarinoista poiketen Osmossa keskeistä ovat hahmojen tunteet. Hahmojen sisäistä maailmaa korostetaan paitsi vahvoilla lähikuvilla, myös kertomalla heidän mietteistään tekstissä. Aikuislukijalle tämä on välillä vähän tylsää, mutta ratkaisu toimii, jos sarjakuvaa lukee ääneen nuoremmalle. Aivan pienille lapsille tarina tosin voi olla liian jännittävä.

Erikoinen ratkaisu on myös täyttää kuplat tuntemattomilla koukeroilla. Tämä korostaa lukijan vierautta – tässä todella ollaan toisessa maailmassa. Talot ja esineet ovat kyllä varsin saman näköisiä kuin meidän maailmassamme…

Lehdessä on kokeiltu monenlaisia suhteellisen harvinaisia kerrontaratkaisuja: paperin rakenteen esiin tuova upea väritys, kuplien salaperäinen sisältö, kuvia toistava kertojan ääni. Ne tuovat tarinaan kiinnostavan lisänsä, mutta jään kaipaamaan vahvempaa tarinaa ja syvempää merkitystä seikkailulle.

Seitin sivut

Tagit: , , , , , , , .

    Comments Off on Osmo


* Valerian 21: Aika-avaaja

Kirjoitettu 25.04.2010 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Pierre Christin ja Jean-Claude Mézières: Avaruusagentti Valerianin seikkailuja: Aika-avaaja

* * *

Yhteiskunnallinen sarja ehti ilmestyä yli 40 vuotta ja paljon ehti maailmassa ja sarjakuvanteossa muuttua sinä aikana. Sarjasta ottivat monet tieteisfantasiaseikkailuja tekevät sarjakuva- ja elokuvantekijät oppia. Ja kuten usein käy, oppilaat ylittivät opettajansa – lukekaa vaikka Sillagea. Ei olekaan yllätys, että uusin albumi, Aika-avaaja vaikuttaa vähän vanhanaikaiselta.

Aika-avaajassa pelastetaan maailma suurelta tuholta. Mystiset mustat kivet tuhoavat kaiken tielleen osuvan, ja Valerian ja Laureline keräävät vanhat liittolaisensa eri puolilta universumia sotaan maailman säilyttämisen puolesta. Lopullinen taisto käydään mystisen taikakalun, aika-avaajan avulla. Samalla löytyy kadonnut Maapallo.

Yhtä tärkeää kuin Suuri Taistelu, on kertoa mitä seikkailijapariskunnan, vanhoille ja uusille, liittolaisille ja vihollisille kuuluu. Hahmogalleriassa on ammennettu eri kulttuureista ja uskonnosta, myyteistä ja historiallisilta aikakausilta. Viimeinen osa toimii hahmogallerian ja tapahtumapaikkojen esittelynä ja ehkä herättää uusissa lukijoissa kiinnostusta tutustua sarjan aiempiin osiin. Vanhana lukijana muistelin lämpimästi aikaa, jolloin pidin kovasti sarjasta.

Sarja on pysynyt, muutamaa upeaa liiduilla piirrettyä sivua huolimatta, uskollisena vanhalle tyylilleen. Yksinkertainen väritys laitistaa monin paikoin Mézières’n viivan persoonallisuutta. Lopputulos on muutenkin nopeasti tehdyn oloinen: tylsimmillään ruuduissa on vain paria eri väriä tapahtumpaikan valoisuuden mukaan, vaikka saman efektin saisi aikaan useammallakin sävyllä.

Tarinan juoni on valeriaanista keskitasoa. Jännite ja rauhallisempi meno vuorottelevat varsin tasaisesti. Yhteiskunnallista huumoria on ripoteltu sinne tänne – ja loppu suorastaan yllättää. Ihan kelpo lopetus kunniakkaalle sarjalle.

Tagit: , , , , , , , .

    Comments Off on Valerian 21: Aika-avaaja


* Jääkarhua suojelemassa

Kirjoitettu 23.09.2009 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Juba Tuomolan Minerva on lapsille suunnattu hauska ja älyllinen seikkailusarja, jossa käsitellään kouluikäisille sopivalla tavalla myös vakavia aikuisten asioita. Aikuinen lukija löytää humorististen tapahtumien takaa myös aimo annoksen kriittistä asennetta. Rohkea ja mielikuvituksekas päähenkilö tuo mieleen niin Peppi Pitkätossun kuiin Lassi ja Leevi -sarjakuvatkin.

 

Uuden Jääkarhun sydän -albumin (Otava 2009) aiheena on ilmastomuutos. Seikkailijatar Minerva matkustaa Pohjoisnavalle pelastamaan maailman viimeistä jäärkarhua. Paikan päällä hän tutustuu erilaisiin ihmismäisesti käyttäytyviin eläimiin, joista jotkut auttavat häntä. Sivuhahmojen kautta piikitellään niin yksinäisille poikamiehille kuin ahneille yritysjohtajillekin. Ja kuten antropomorfisissa seikkailusarjakuvissa on tapana, hahmojen ulkonäkö ei paljasta heidän asemaansa tarinassa.

 

Minerva päätyy Pohjoisnavalla niinsaalistajan verkkoon kuin salaiseen puutarhaankin. Jännittävät ja leppoisammat käänteet vuorottelevat hyvässä rytmissä. Vaikka sankaritar joutuuu suuriin vaikeuksiin, hän ei menetä rohkeuttaan. Pelkistetty persoonallinen piirrostyyli, selkeä väritys ja huolellinen sivutaitto pehmentävät pelottavimpia käänteitä. Tarina sopiikin parhaiten seikkailunnälkäisille 7-12-vuotiaille. Aikuinen lukija taas voi sävähtää värikkään tarinan taustaltalöytyvää mustaa huumoria. Ja kun Minerva turhautuu välillä tavallisen lapsen tavoin, löytyy albumista myös arkirealistista samaistumispintaa.

 

Sukupuolirooleiltaan sarjakuva on kohtalaisen tasa-arvoinen. Vaikka hahmojen ammattijakauma on varsin perinteinen ja enemmistö sivuhahmoista on maskuliinisia, seikkailunhaluinen tyttö päähenkilönä tasapainottaa tilannetta. Vastakkainasettelua löytyy sukupuolten sijaan sukupolvien väliltä. Tärkeintä on kuitenkin seikkailu, vakavampien teemojen tulkinta jätetään lukijan omalle vastuulle.

Tagit: , , , , .

    Comments Off on Jääkarhua suojelemassa


* Vatikaanin vanki

Kirjoitettu 1.09.2009 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Tagit: , , , , , , , .

    Comments Off on Vatikaanin vanki


* Kun maailmanloppu tulee

Kirjoitettu 26.10.2008 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Risto Isomäen tieteistarinaan perustuva Petri Tolppasen ja Jussi Kaakisen sarjakuva-albumiSarasvatin hiekkaa (Tammi 2008) on kertomus ilmastonmuutoksesta, tieteen historiasta, kulttuurien noususta ja tuhosta sekä ihmiskohtaloista suurten muutosten keskellä.  Mannereurooppalaisella tyylillä toteutettu teos on visuaalisesti korkeatasoinen, mutta heijastaa samalla kaunokirjallisuuden sarjakuvittamisen ongelmia.

Sarasvatin hiekkaa –tarinassa käsitellään lajityypilleen tyypillisesti aikamme suuria kysymyksiä kuvitteellisessa lähitulevaisuudessa. Päähenkilöinä ovat tiedemiehet ja –naiset, tutkimusten kohteena sekä kadonneet kaupungit että ilmastonmuutoksen pysäyttäminen. Teemat liitetään yhteen syklisen aikakäsityksen avulla: tuleeko meidänkin kulttuurimme tuhoutumaan kuin muinaisten tarujen Atlantis? Samalla kritisoidaan myös länsimaisen tieteenhistorian lineaarista kaanonia sekä aikamme teknologian haavoittuvuutta.

Tarinan kuvat ovat huolellisesti tehtyjä ja piirtäjän kynänjälki on persoonallista. Värityskin on tarkkaa ja yksityiskohtaista ja vaikka sävyjä on paljon, värimaailma pysyy yhtenäisenä. Erilaisia maisemia on paljon, liikutaanhan kertomuksessa Intiassa ja  Atlantilla, meren pinnalla ja pohjalla. 2020-luvun tekniikka on kuvattu sopivasti erilaisena kuin omamme. Laivoja, lentokoneita ja sukellusaluksia riittää laitteista pitäville. Eri puolilta maailmaa kotoisin olevat ihmisetkin on kuvattu tarkasti, ilmeet ja eleet kiertovat tunteista silloin kun puhekuplat puhuvat tiukkaa asiaa.

Juuri kuplien tiukka asiallisuus onkin albumin suurin heikkous. Repliikki, joka on pieni ja kätevä tieteiskirjan sivulla, muuttuu raskaaksi ja vaikealukuiseksi pieneen puhekuplaan ahdettuna. Tarina on kokonaisuudessaan kerrottu hyvin tekstivetoisesti. Muutamia toimintakohtia lukuunottamatta kuvat vain taustoittavat tarinaa tärkeimpien asioiden tullessa esiin tekstissä. Kuvat kertovat tapahtumapaikoista sekä henkilöiden tunteista, teksti kertoo taustatietoa maailmasta ja tapahtumista siinä. Kokenut sarjakuvanystävä kaipaa kuvan ja tekstin välille enemmän vuorovaikutusta. 

Kertomuksen rytmitys ja sarjakuvallinen dramatisointi toimivat niin, ettei niihin juuri kiinnitä lukiessa huomiota. Osa albumista on ilmestynyt Aamulehden sunnuntailiitteessä ja osa sivuista on myös selkeästi omiksi osakokonaisuuksikseen rajautuvia. Monille sarjakuvia vain vähän lukeneille sanomalehden lukijoille tämä sarjakuva on voinut olla avartava lukukokemus ja tienviitta muiden aikuisille tarkoitettujen sarjakuvatarinoiden pariin. 

Sarasvatin hiekkaa on namupala perinteisen mannereurooppalaisen sarjakuvatyylin ystäville. Myös ne, jotka pitävät tieteestä, teorioista, maailmanlopuista ja länsimaisen kulttuurin arvostelusta, pitävät todennäköisesti tästäkin. Ihmissuhteita ja hyviä henkilöhahmoja arvostavat saattavat joutua pettymään, romantiikkaa ja monenlaisia tunteita (ei vähiten huolestumista) on kyllä ilmassa, mutta päähenkilöiden persoonat eivät juuri pääse esiin. Ilmassa on myös sekä tekno-optimismia että –pessimismiä, samaistumispintaa löytyy niin teknovihreille kuin Pentti Linkolan seuraajillekin.

Tagit: , , , , , .



* Kauniit miehet preerialla

Kirjoitettu 16.08.2008 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Arvostelu: Petri Hiltunen: Kalkkaro – Ihmispetojen laakso. Jalava 2008.Kansikuva: Kalkkaro

Petri Hiltusen strippisarjakuva Kalkkaro on perinteinen lännensarja. Kokonaisuudessa on kohdallaan niin hahmotus, tarinan rakenne kuin historialliset taustat ja realistinen piirrosjälkikin. Ihmispetojen laakso –kokoelma sisältää kaksi tarinaa. Nimiseikkailun taustalla on kutkuttava vaihtoehtohistoriallinen kuvitelma.

Päähenkilö Kalkkaro on kauniskasvoinen ja –vartaloinen nuori mies, isätön poika, joka elää äitinsä kanssa hevostilalla. Kun tilan tuhopoltto tekee perheen pennittömäksi, lähtee Kalkkaro etsimään kadonneen setänsä aarretta. Mukaan hän saa äitinsä pyytämänä seikkailija Fabien Rabassen ja konnat yrittävät tietysti anastaa aarteen itselleen. Seuraa kilparatsastus aavikon halki alkuperäiskansojen maille ja laaksoon jonne edes apassit eivät uskalla mennä. Mutta ei nyt paljasteta sitä laakson salaisuutta tässä. 

Niin sankarit, konnat, kuin sivuhahmotkin on suunniteltu ja piirretty huolella. Sankarit ovat kauniita ja komeita: Kalkkaro muistuttaa nuorta Tauno Paloa; Fabienin parta on aina huoliteltu ja pitkä vaalea tukka hyvin kammattu. Jokaisella hahmolla on oma luonteensa ja persoonallinen tyylinsä, vaikka hänellä olisi vain pieni merkitys tarinassa. Konnista karmaisevin on nimitarinan ihmismetsästäjä Päänahka, joka näyttää eurooppalaisperäisen amerikkalaisen ja intiaanin yhteiseltä jälkeläiseltä – ja metsästää siis työkseen apassien päänahkoja. Kaikki hahmot eivät ole selkeästi hyviä tai pahoja, vaan monien kautta Hiltunen haastaa lukijan pohtimaan kulttuurin ja uskomusten merkitystä toiminnan ja moraalin taustalla.

Hiltunen tuskailee esipuheessa päivittäisseikkailun vaativaa rytmiä: jännitteen pitää pysyä yllä jatkuvasti ja samalla tarinan kulkea sujuvasti eteenpäin. Rytmi löytyykin varsin nopeasti eikä albumia lukiessa kiinnitä huomiota strippimuotoon. Pitkätkin kohtaukset on rytmitetty niin, etteivät sarjaa päivittäin seuraavat tylsisty, vaan tarina nytkähtää joka päivä sopivasti eteenpäin.

Tekijä tuskailee myös toista päivittäisstripin ongelmaa: miten kuvata historian raakuuksia niin, ettei järkytä liikaa sanomalehteä lukevia lapsia. Ainakaan tarinan juonessa ei ole säästelty, ihmisiä kuolee ja tapetaan monella tavalla ja monesta syystä – tämähän on osa lännensarjojen viehätystä. Kuolemat on kuvattu tyylikkäästi, vaikka väkivalta onkin etenkin nimitarinan keskeinen teema. Tarinassa väkivallalla on vahva historiallinen perusteensa. Väkivalta ei kuitenkaan ole sarjassa pääasiallinen ongelmanratkaisukeino, tärkeämpiä ovat rohkeus ja sopiva oveluus. Mitä taas lapsiin sanomalehtien lukijoina tulee, siinä vaiheessa kun uskaltaa lukea ulkomaanuutisia, voi hyvin lukea myös Kalkkaroa. 

Hiltusen realistinen mustavalkoinen piirrosjälki sopii loistavasti perinteiseen seikkailusarjakuvaan, erityisen hyvin myös päivittäistarinaan. Niin ihmiset kuin ympäristötkin heräävät eloon stripinmatalillakin ruuturiveillä. Välillä kuvien tummuusaste viittaa valon määrään, välillä kohtauksen tunnelmaan, parhaimmillaan molempiin yhtä aikaa. Hiltunen hallitsee valitsemansa kerronnan keinot ja pystyy luomaan niillä vahvoja maailmoja ja uskottavia tarinoita.

Juuri siksi olisi toivionut, että albumin toimittamisessakin olisi noudatettu huolellisuutta. Kirjotusvirheitä on jäänyt niin esipuheeseen (pisteet otsikoiden perässä) kuin itse tarinan tekstaukseenkin. 

Omassa lajissaan Kalkkaro on lähes täydellinen sarjakuva. Eri juttu on, onko Ihmispetojen laakso lukijan mielestä hyvä albumi. Kokoelma viehättänee ennen kaikkea lännensarjakuvan ja sarjakuvan perinteiden ystäviä sekä tietysti Hiltusen muusta tuotannosta pitäviä. Kokonaisuus on kuitenkin toteutettu niin suurella ammattitaidolla, että albumia uskaltaa suositella kaikille sarjakuvaharrastajille. 

Tagit: , , , , , .

    Comments Off on Kauniit miehet preerialla


* Paluu

Kirjoitettu 5.08.2008 - Amina. Kategoriassa Sarjakuvanovelleja.


Fantasianovellin pari ensimmäistä sivua:
Paluu sivu 1
Paluu sivu 2

Tagit: , , .



* Kähmintää ja keikistelyä

Kirjoitettu 3.06.2008 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Arvostelu: Manara – Cerami: Pandoran silmät, Jalava 2008.

Italialaisen sarjakuvataiteilijan Milo Manara tarinoissa seikkailevat vähäpukeiset tytöt pornahtavissa asennoissa. Piirtäjä on sekä käsikirjoittanut sarjakuviaan itse, että kuvittanut muiden tarinoita. Uusin albumi Pandoran silmät on Vincenzo Ceramin käsikirjoittama. Tarina on perinteinen jännityskertomus kuvitettuna Manaralle tyypillisillä pin up-maneereilla.

 Tarina alkaa kohtauksella psykiatrin vastaanotolta, jossa hillittömistä raivokohtauksista kärsinyt tyttö todetaan parantuneen taipumuksestaan. Pandora on perinyt taipumuksen biologiselta isältään, kansainväliseltä rikollisjohtajalta, mutta tämä ei tiedä mitään koko miehestä. Muut kyllä tietävät Pandorasta ja pian tyttö siepataan…

 Pandoraa kuljetetaan huumattuna halki Euroopan, sillä tyttö osoittautuu vahvaksi ja väkivaltaiseksi. Perillä Turkissa Pandora saa kuitenkin kulkea vapaammin, siellä hän on tapaava isänsä. Matkalla sattuu kuitenkin monta mutkaa ja sopivan yllättävää juonenkäännettä.

 Koska Pandora on siepattu suoraan juhlista, hänellä on yllään vain lyhyttäkin lyhyempi mekko ja sirot korkokengät. Sääriä ja takamuksia siis vilisee. Paljon kuvataan myös suoraa seksuaalista ahdistelua, melkein jokainen Pandoran kohtaama mies yrittää raiskata tämän.

 Tähän liittyykin tarinan juonen anteeksiantamaton heikkous: kun Pandora kerran on monissa muissa tilanteissa fyysisesti vahva ja äärimmäisen väkivaltainen, on täysin epäuskottavaa, ettei hän raivostu silmittömästi myös raiskausta yrittäville miehille. Ahdistelutilanteissa Pandora kuitenkin yleensä keikistelee avuttoman näköisenä ja kun vihdoin raivostuu, hän säikähtää pian omaa käytöstään.

Tarina kuvaa hyvin miesten rajoituksetonta valtaa nuoreen naisen elämään. Pandora on tarinassa jatkuvasti miesten armoilla, jokainen mies käyttää tavalla tai toisella valtaa häntä kohtaan, yleensä välittämättä lainkaan naisen hyvinvoinnista tai turvallisuudesta. Tätä taustaa vasten hyväksi mieheksi nousee Pandoran biologinen isä, raiskaaja ja rikollisjohtaja, joka lopulta pelastaa tyttärensä kostajan kynsistä.

 Jos tarinan sovinismi ei häiritse, Pandoran silmät on ihan kelpo viihdealbumi. Sarjakuvasovitus on elokuvallinen, siirtymät sujuvat jouhevasti ja Manaran ohut elävä viiva tekee kunniaa kohteilleen oli kyseessä sitten ihminen tai maisema. Visuaalinen kokonaisuus on kaunis ja hillitty, tunnelma tarpeeksi tummanpuhuva. Juonessakin riittää koukkuja, keikistelyn lisäksi jännitystä ja toimintaa.

Tagit: , , , .