Tagiarkisto ‘kauhu’

* Yksi elämä

Kirjoitettu 11.10.2011 - Amina. Kategoriassa Sarjakuvanovelleja.


Fantasiasarjakuvan alku.

Tagit: , , , , , .



* Työn alla: Kadotus

Kirjoitettu 22.08.2011 - Amina. Kategoriassa Sarjakuvanovelleja.


Tagit: , , .

    Comments Off on Työn alla: Kadotus


* Paluu sivu 2

Kirjoitettu 3.08.2011 - Amina. Kategoriassa Sarjakuvanovelleja.


Paluu-novelli jäi kesken 2008 ja nyt on hyvä luova kausi tehdä se loppuun. Vaikka kyseessä on pidempi tarina, joka sivulla on (ainakin näin tekjän näkökulmasta) oma erillinen ajatuksensa. Pohdin silti, tajuaako tästä kukaan (muu) mitään.
Tähän mennessä tapahtunut.

Tagit: , , , , , .

    Comments Off on Paluu sivu 2


* Platoninen rakkaustarina

Kirjoitettu 28.09.2008 - Amina. Kategoriassa Sarjakuvanovelleja.


Julkaistu filosofian opiskelijoiden Minervan pöllö -lehdessä.
Kuulemma tää kertoo tosi hyvin miten filosofit ajattelee.






Tagit: , , , , .



* Kauniit miehet preerialla

Kirjoitettu 16.08.2008 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Arvostelu: Petri Hiltunen: Kalkkaro – Ihmispetojen laakso. Jalava 2008.Kansikuva: Kalkkaro

Petri Hiltusen strippisarjakuva Kalkkaro on perinteinen lännensarja. Kokonaisuudessa on kohdallaan niin hahmotus, tarinan rakenne kuin historialliset taustat ja realistinen piirrosjälkikin. Ihmispetojen laakso –kokoelma sisältää kaksi tarinaa. Nimiseikkailun taustalla on kutkuttava vaihtoehtohistoriallinen kuvitelma.

Päähenkilö Kalkkaro on kauniskasvoinen ja –vartaloinen nuori mies, isätön poika, joka elää äitinsä kanssa hevostilalla. Kun tilan tuhopoltto tekee perheen pennittömäksi, lähtee Kalkkaro etsimään kadonneen setänsä aarretta. Mukaan hän saa äitinsä pyytämänä seikkailija Fabien Rabassen ja konnat yrittävät tietysti anastaa aarteen itselleen. Seuraa kilparatsastus aavikon halki alkuperäiskansojen maille ja laaksoon jonne edes apassit eivät uskalla mennä. Mutta ei nyt paljasteta sitä laakson salaisuutta tässä. 

Niin sankarit, konnat, kuin sivuhahmotkin on suunniteltu ja piirretty huolella. Sankarit ovat kauniita ja komeita: Kalkkaro muistuttaa nuorta Tauno Paloa; Fabienin parta on aina huoliteltu ja pitkä vaalea tukka hyvin kammattu. Jokaisella hahmolla on oma luonteensa ja persoonallinen tyylinsä, vaikka hänellä olisi vain pieni merkitys tarinassa. Konnista karmaisevin on nimitarinan ihmismetsästäjä Päänahka, joka näyttää eurooppalaisperäisen amerikkalaisen ja intiaanin yhteiseltä jälkeläiseltä – ja metsästää siis työkseen apassien päänahkoja. Kaikki hahmot eivät ole selkeästi hyviä tai pahoja, vaan monien kautta Hiltunen haastaa lukijan pohtimaan kulttuurin ja uskomusten merkitystä toiminnan ja moraalin taustalla.

Hiltunen tuskailee esipuheessa päivittäisseikkailun vaativaa rytmiä: jännitteen pitää pysyä yllä jatkuvasti ja samalla tarinan kulkea sujuvasti eteenpäin. Rytmi löytyykin varsin nopeasti eikä albumia lukiessa kiinnitä huomiota strippimuotoon. Pitkätkin kohtaukset on rytmitetty niin, etteivät sarjaa päivittäin seuraavat tylsisty, vaan tarina nytkähtää joka päivä sopivasti eteenpäin.

Tekijä tuskailee myös toista päivittäisstripin ongelmaa: miten kuvata historian raakuuksia niin, ettei järkytä liikaa sanomalehteä lukevia lapsia. Ainakaan tarinan juonessa ei ole säästelty, ihmisiä kuolee ja tapetaan monella tavalla ja monesta syystä – tämähän on osa lännensarjojen viehätystä. Kuolemat on kuvattu tyylikkäästi, vaikka väkivalta onkin etenkin nimitarinan keskeinen teema. Tarinassa väkivallalla on vahva historiallinen perusteensa. Väkivalta ei kuitenkaan ole sarjassa pääasiallinen ongelmanratkaisukeino, tärkeämpiä ovat rohkeus ja sopiva oveluus. Mitä taas lapsiin sanomalehtien lukijoina tulee, siinä vaiheessa kun uskaltaa lukea ulkomaanuutisia, voi hyvin lukea myös Kalkkaroa. 

Hiltusen realistinen mustavalkoinen piirrosjälki sopii loistavasti perinteiseen seikkailusarjakuvaan, erityisen hyvin myös päivittäistarinaan. Niin ihmiset kuin ympäristötkin heräävät eloon stripinmatalillakin ruuturiveillä. Välillä kuvien tummuusaste viittaa valon määrään, välillä kohtauksen tunnelmaan, parhaimmillaan molempiin yhtä aikaa. Hiltunen hallitsee valitsemansa kerronnan keinot ja pystyy luomaan niillä vahvoja maailmoja ja uskottavia tarinoita.

Juuri siksi olisi toivionut, että albumin toimittamisessakin olisi noudatettu huolellisuutta. Kirjotusvirheitä on jäänyt niin esipuheeseen (pisteet otsikoiden perässä) kuin itse tarinan tekstaukseenkin. 

Omassa lajissaan Kalkkaro on lähes täydellinen sarjakuva. Eri juttu on, onko Ihmispetojen laakso lukijan mielestä hyvä albumi. Kokoelma viehättänee ennen kaikkea lännensarjakuvan ja sarjakuvan perinteiden ystäviä sekä tietysti Hiltusen muusta tuotannosta pitäviä. Kokonaisuus on kuitenkin toteutettu niin suurella ammattitaidolla, että albumia uskaltaa suositella kaikille sarjakuvaharrastajille. 

Tagit: , , , , , .

    Comments Off on Kauniit miehet preerialla


* Surrealistisia painajaisia

Kirjoitettu 18.01.2008 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Enki Bilal: Nejä? Viimeinen näytös. Tammi 2007.

neljä kansikuva

Enki Bilalin uusinta albumia ei voi suositella lapsille.  

Bilalin hirviötetralogiaksi kasvanut Sarajevo-triogia on päättynyt. Sarjassa seurattiin kolmen Bosnian sodan orvon vaiheita tutunoloisessa tulevaisuusdystopiassa. Tarinoissa käsiteltiin suuria teemoja kuten ihmisen, takniikan ja luonnon suhdetta, taiteen olemusta tai hyvän ja pahan ongelmia. Neljä on kuitenkin sarjan aiempia osia pinnallisempi, pääpaino ei ole asioissa vaan henkilöissä, joiden kautta ei enää päästä suuriin teemoihin käsiksi. Loppu on kuitenkin omalla tavallaan onnellinen.

Albumin kuvat ovat surrealistisempia kuin aiemmin. Maailma on yhtä synkkä kuin ennenkin, värit ovat tummia ja kylmiä, verenpunaista käytetään huomiovärinä. Bilal osaa piirtää tuskaisia ihmisiä ja ruhjoutuneita ruumiita, eivätkä sankarit todellakaan ole haavoittumattomia. Parhaimmillaan albumin lukeminen vastaakin hyvää panajaista. Lapsille en tätä suosittele. 

Tekstissä on uudenlaista ironiaa, viittauksia sekä aiempiin albumeihin, että todelliseen maailmaan. Irtoheitoista ei kuitenkaan kasva mitään suurta ajatusta. Kantaaottavin taustakuvio käsittelee uskontojen välistä rinnakkaiseloa, jossa konflikteja ratkotaan jalkapallokentällä. 

Jos pitää Enki Bilalin synkistä ja surrealistista kuvista, pitää paljon tästä albumista. Jos rakastaa Bilalin älyllisyyttä, albumi on raskas pettymys. Jos ei tunne Bilalin tuotantoa, tästä ei välttämättä kannata aloittaa.

Tagit: , , .

    Comments Off on Surrealistisia painajaisia


* Kolmas näytös Pariisissa

Kirjoitettu 29.09.2007 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


 

Tapaamme Pariisissa -kansi

Enki Bilal: Tapaamme Pariisissa, Kolmas näytös. Tammi 2006. 

Enki Bilalin Sarajevo-sarjan kolmas osa Tapaamme Pariisisssa, Kolmas näytös on tummasävyinen tieteissatu, jossa kolme Bosnian sodan orpoa Nike, Amir ja Leyla seikkailevat tulevaisuuden Euroopassa. Ilma on viileää, autot lentävät ja ihmiskehoja monistetaan ja yhdistetään niin muihin eläinlajeihin kuin koneisiinkin. Tästä lähtökohdasta käsitellään eri teemoja ihmisen olemuksesta, aitoudesta, alkuperästä ja vapaasta tahdosta taidemaailman narsismiin ja taiteen paikkaan hyvän ja pahan tuolla puolen.

Tapaamme Pariisissa on selvästi pidemmän tarinan osa, joka ei toimisi erikseen luettuna. Teemat ja henkilöt ovat tuttuja aiemmista albumeista. Ihmisyyttä tutkaillaan tällä kertaa suhteessa muihin eläinlajeihin. Päähenkilöiksi nousevat Leyla ja Nike klooneineen sekä Art brutal –taidesuuntauksen kehittänyt Optus Warhole. 
Albumin juonen seuraaminen ei ole helppoa. Nike etsii Leylaa ja Leyla Nikea, Optus yrittää ohjailla kaikkien toimia. Tarinan rakenne on hyvin rikkonainen ja pitkät vivahteikkaat tekstiosuudet pakottavat välillä siirtämään huomion pois kuvista pitkäksi aikaa. Albumiin perehtyminen palkitsee kuitenkin lukijansa. Kiinnostavimpia aiheita ovat päähenkilöiden tietoisuuksien muutokset sekä Optus Warholen epätoivoista narsismia huokuvat taideteokset.

Albumin värimaailma on tumma ja viileä, mikä vastaa hyvin tarinan tunnelmaa: huumori on mustaa ja kauhu kylmän kirpeää, makaaberit yksityiskohdat pirteän punaisia.  Piirrosjälki on lähes realistista, liituviivan olemus saa kuitenkin enemmän tilaa kuin aiemmissa töissä. Enki Bilal piirtää loistavasti niin ihmisten kuin rakennustenkin kulumisen merkkejä.

Alun perin trilogiana mainostetun Sarajevo-sarjan neljäskin osa julkaistaan tänä syksynä. Vaikka Enki Bilalin jokainen albumi on taattua eurooppalaista huippulaatua, voidaan Tapaamme Pariisissa –albumin todellisia ansioita arvioida vain osana sarjaa sarjan kokonaan ilmestyttyä. Kolme ensimmäistä osaa lataavat paljon odotuksia Neljä-albumille. Kaikki Maapallolle ja Marsiin levitellyt tarinanpätkät pitäisi liittää yhteen ja samalla ratkaista arvoitus niin päähenkilöiden kuin ihmiskunnakin menneisyydestä.

Tagit: , , , , , .