Tagiarkisto ‘historia’

* Petteri Orpon linjapuhe: kokoomuksen pitkä marssi

Kirjoitettu 20.06.2016 - Amina. Kategoriassa Luonnokset ja kuvat.




* Alan Moore ja Melinda Gebbie: Lost Girls

Kirjoitettu 31.12.2009 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Klassikkosatujen sankarittaret Wendy, Alice ja Dorothy tapaavat eroottista kirjallisuutta harrastavan miehen hotellissa ennen ensimmäisen maailmansodan alkua. Naisista vanhin, Alice, viettelee nuoremmat ja pian naiset paitsi rakastelevat keskenään (sekä mm. hotellin henkilökunnan kanssa) myös uskoutuvat toisilleen nuoruutensa eroottisista seikkailuista. Dorothy on kasvanut eristyksissä maaseudulla. Wendy on rakastellut puistossa ystävänsä Peterin kanssa, mutta himoinnut samalla salaperäistä koukkukätistä miestä. Alice on lähetetty nuorena tyttöjen sisäoppilaitokseen… 

Alan Mooren käsikirjoittama ja Melinda Gebbien kuvittama Lost Girls -trilogia on eroottisen sarjakuvataiteen klassikko, jossa lukija vietellään hitaasti mutta kauniisti eroottisten tabujen tuolle puolen. Tarinoissa kuvataan seksuaalisuuden monimuotoisuutta itsetyydytyksestä homo- ja heteroseksuaalisuuden kautta ryhmäseksiin; fetissejä, eläinerotiikkaa ja lasten hyväksikäyttöäkään pois jättämättä. Tabujen rikkomista teoksessa perustellaan muistuttamalla että tarinoissa on lopulta kyse viihteestä ja mielikuvituksesta, joihin reaalimaailman moraalisääntöjä ei tule sellaisenaan soveltaa.

Moninaisten aktien lisäksi teoksessa kuvataan niille annettuja psyykkisiä merkityksiä. Lost Girls onkin ylistys paitsi erotiikalle, myös mielikuvitukselle sekä lapsuuden ja aikuisuuden taianomaiselle liitoskohdalle. Tyttöjen kuvitelmissa seksuaaliset teot yhdistyvät lapsenomaisiin satumaailmoihin ja rakastajat muuttuvat karvaleluiksi tai muiksi satuhahmoiksi. 

Kaikki kertomukset eivät kuitenkaan ole onnellisia, vaan mukaan on otettu myös ahdistavia hyväksikäyttökuvauksia. Nuoret päähenkilöt eivät kuitenkaan jää automaattisesti uhreiksi ja kirjassa tehdään selväksi, etteivät fantasiat tarkoita, että saman tahtoisi aina kokea todellisuudessa. 

Tunnettujen tekijöiden vahvuuden täydentävät toisiaan. Käsikirjoitus on mooremaisen monitasoinen ja pysyy moniulotteisuudestaan huolimatta loistavasti kasassa. Ihmishahmoja kauniisti piirtävä Gebbie irrottelee monilla eri tyylillä ja kuvitus pysyy tunnistettavista taidehistoriallisista vaikutteistaan huolimatta luovana ja omaperäisenä. 

(Julkaistu Tähtivaeltaja-lehdessä 3/2009.)

Tagit: , , , , , , , .



* Ex libris

Kirjoitettu 15.09.2009 - Amina. Kategoriassa Luonnokset ja kuvat, Rakkaat siskot.


Tagit: , , .

    Comments Off on Ex libris


* Kauniit miehet preerialla

Kirjoitettu 16.08.2008 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Arvostelu: Petri Hiltunen: Kalkkaro – Ihmispetojen laakso. Jalava 2008.Kansikuva: Kalkkaro

Petri Hiltusen strippisarjakuva Kalkkaro on perinteinen lännensarja. Kokonaisuudessa on kohdallaan niin hahmotus, tarinan rakenne kuin historialliset taustat ja realistinen piirrosjälkikin. Ihmispetojen laakso –kokoelma sisältää kaksi tarinaa. Nimiseikkailun taustalla on kutkuttava vaihtoehtohistoriallinen kuvitelma.

Päähenkilö Kalkkaro on kauniskasvoinen ja –vartaloinen nuori mies, isätön poika, joka elää äitinsä kanssa hevostilalla. Kun tilan tuhopoltto tekee perheen pennittömäksi, lähtee Kalkkaro etsimään kadonneen setänsä aarretta. Mukaan hän saa äitinsä pyytämänä seikkailija Fabien Rabassen ja konnat yrittävät tietysti anastaa aarteen itselleen. Seuraa kilparatsastus aavikon halki alkuperäiskansojen maille ja laaksoon jonne edes apassit eivät uskalla mennä. Mutta ei nyt paljasteta sitä laakson salaisuutta tässä. 

Niin sankarit, konnat, kuin sivuhahmotkin on suunniteltu ja piirretty huolella. Sankarit ovat kauniita ja komeita: Kalkkaro muistuttaa nuorta Tauno Paloa; Fabienin parta on aina huoliteltu ja pitkä vaalea tukka hyvin kammattu. Jokaisella hahmolla on oma luonteensa ja persoonallinen tyylinsä, vaikka hänellä olisi vain pieni merkitys tarinassa. Konnista karmaisevin on nimitarinan ihmismetsästäjä Päänahka, joka näyttää eurooppalaisperäisen amerikkalaisen ja intiaanin yhteiseltä jälkeläiseltä – ja metsästää siis työkseen apassien päänahkoja. Kaikki hahmot eivät ole selkeästi hyviä tai pahoja, vaan monien kautta Hiltunen haastaa lukijan pohtimaan kulttuurin ja uskomusten merkitystä toiminnan ja moraalin taustalla.

Hiltunen tuskailee esipuheessa päivittäisseikkailun vaativaa rytmiä: jännitteen pitää pysyä yllä jatkuvasti ja samalla tarinan kulkea sujuvasti eteenpäin. Rytmi löytyykin varsin nopeasti eikä albumia lukiessa kiinnitä huomiota strippimuotoon. Pitkätkin kohtaukset on rytmitetty niin, etteivät sarjaa päivittäin seuraavat tylsisty, vaan tarina nytkähtää joka päivä sopivasti eteenpäin.

Tekijä tuskailee myös toista päivittäisstripin ongelmaa: miten kuvata historian raakuuksia niin, ettei järkytä liikaa sanomalehteä lukevia lapsia. Ainakaan tarinan juonessa ei ole säästelty, ihmisiä kuolee ja tapetaan monella tavalla ja monesta syystä – tämähän on osa lännensarjojen viehätystä. Kuolemat on kuvattu tyylikkäästi, vaikka väkivalta onkin etenkin nimitarinan keskeinen teema. Tarinassa väkivallalla on vahva historiallinen perusteensa. Väkivalta ei kuitenkaan ole sarjassa pääasiallinen ongelmanratkaisukeino, tärkeämpiä ovat rohkeus ja sopiva oveluus. Mitä taas lapsiin sanomalehtien lukijoina tulee, siinä vaiheessa kun uskaltaa lukea ulkomaanuutisia, voi hyvin lukea myös Kalkkaroa. 

Hiltusen realistinen mustavalkoinen piirrosjälki sopii loistavasti perinteiseen seikkailusarjakuvaan, erityisen hyvin myös päivittäistarinaan. Niin ihmiset kuin ympäristötkin heräävät eloon stripinmatalillakin ruuturiveillä. Välillä kuvien tummuusaste viittaa valon määrään, välillä kohtauksen tunnelmaan, parhaimmillaan molempiin yhtä aikaa. Hiltunen hallitsee valitsemansa kerronnan keinot ja pystyy luomaan niillä vahvoja maailmoja ja uskottavia tarinoita.

Juuri siksi olisi toivionut, että albumin toimittamisessakin olisi noudatettu huolellisuutta. Kirjotusvirheitä on jäänyt niin esipuheeseen (pisteet otsikoiden perässä) kuin itse tarinan tekstaukseenkin. 

Omassa lajissaan Kalkkaro on lähes täydellinen sarjakuva. Eri juttu on, onko Ihmispetojen laakso lukijan mielestä hyvä albumi. Kokoelma viehättänee ennen kaikkea lännensarjakuvan ja sarjakuvan perinteiden ystäviä sekä tietysti Hiltusen muusta tuotannosta pitäviä. Kokonaisuus on kuitenkin toteutettu niin suurella ammattitaidolla, että albumia uskaltaa suositella kaikille sarjakuvaharrastajille. 

Tagit: , , , , , .



* Itämaan tietäjien salaisuus

Kirjoitettu 12.10.2007 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Bosporin helmi -kansikuva
Mikko Ketola ja Anssi Rauhala: Bosporin helmi Professori Anni Isotalon tutkimuksia 3. Minerva 2007

Professori Anni Isotalon tutkimuksia –sarja on keskieurooppalaistyylinen seikkailusarjakuva, jonka pääosassa viilettää nuori suomalainen naisprofessori. Sarjan intellektuaalisena taustana on uudelleen kirjoitettu kristinuskon historia. Sarjaa käsikirjoittaa kirkkohistorian dosentti Mikko Ketola, visuaalisesta puoleta vastaa sarjakuva-ammattilainen Anssi Rauhala. 

Uusimmassa albumissa Bosborin helmi seikkaillaan Keski- ja Kaakkois-Euroopassa. Juoni on perinteinen fantasiatarina, jossa moraalisesti oikeamielinen sankari etsii taikaesinettä, mutta pahat vastustajat yrittävät tuhota hänen aikeensa (ja alistaa maailman valtaansa). Tarina kuitenkin kerrotaan pahimmat kliseet kiertäen ja varsin omaperäisillä yksityiskohdilla. 

Lähtoasetelma selitetään mukaansatempaavasti heti ensimmäisillä sivuilla, joilla Professori Isotalo pyytää Kristillisten kirkkojen neuvostolta lupaa jatkaa kiisteltyjä tutkimuksiaan, joiden tulokset saattavat jälleen kerran mullistaa koko kristinuskon tunnetun historian. Tarina alkaa kynttilöiden valaisemasta hämyisestä linnasta. Sähkökatkoksen avulla on saatu kohtaukseen sopivan salaperäinen tunnelma. 

Valitettavasti käsikirjoituksen kokonaisuus ei ole yhtä nerokas. Tarinan vahvuuksia ovat pienet hauskat yksityiskohdat ja lukuisat viittaukset niin sarjakuviin ja muuhun populaarikulttuuriin kuin politiikkaaan ja historiaankin. Kovin laajaa sivistystä sarjakuvasta nauttiminen ei kuitenkaan vaadi. Tärkeimmät asiat selitetään lukijalle niin että tyhminkin ymmärtää, ja silti viittauksia jää vielä harrastajille bongailtavaksi. 

Juonen tarinallisuus ei kuitenkaan yllä runsaiden yksityiskohtien tasolle. Juonen perustana on Anni Isotalon tutkijanelämä, jossa päähenkilö matkustaa ympäri Eurooppaa lähdeainestojen perässä ja ihmisiä tapaamaan. Tämä on ihan hyvä lähtökohta seikkailulle. Juonta vaivaa kuitenkin tietty irtonaisuus. Liian monen kohtauksen ja yksityiskohdan äärellä joutuu miettimään miten asia liittyy tarinan kokonaisuuteen. Jokaisen ruudun ei tarvitse kuljettaa seikkailua eteenpäin, mutta kokonainen kohtaus alkaa olla vähän liikaa vain henkilön persoonan syventämiseen tai tietyn tunnelman luomiseen – tai siksi, että tietty viittaus olisi vain kiva saada mukaan. 

Kerronta on yleensä verbaalia, mikä katkaistaan välillä upeilla maisemakuvilla. Etenkin kuva Kölnin katedraalista on vaikuttava. Ja vaikka tarinassa on paljon vain puhekuplien kautta välittyviä asioita, monet selitysosat on kuitenkin kuvitettu muilla kuin puhuvilla päillä. Visuaalisesti Bosborin helmi on laadukasta jälkeä, väritys on huomattavasti parempi kuin aiemmissa osissa.

Tarinan naiskuva on kiinnostavan kaksijakoinen. Kuvat ovat yleisesti ottaen hiukan seksistisempiä kuin aiemmissa albumeissa. Esimerksi kasvoiltaan kauniisti vanhentunut Globus Dein johtajataron keholtaan aivan rypytön ja muutenkin epärealistisesti nuoren naisen oloinen. Annin suihkukeikistelykohtauksessa taas pysytään kiusoittelevasti hyvän maun paremmalla puolella. Yleensäesti ottaen tarinan naiset ovat enemmän ihmisiä kuin seksiobjekteja. Naishahmoja on enemmän kuin aiemmin ja tarinassa otetaan kantaa naisten vähättelyyn kristinuskon historiassa. Kokonaisuus hymyilyttää feministiäkin.

Albumista välittyy kummankin tekijän vahva oman alansa ammattitaito. Piirtäjä-käsikirjoittaja –parin heikkoutena on kuitenkin vielä sarjakuvakeronnallisen kokonaisnäkemyksen ohuus. Tarinan kokonaisuus jäntevöityisi tekijöiden perustellessa itselleen paremmin miksi juuri tietty asia kerrotaan juuri tietyssä kohdassa juuri tietyllä tavalla. Heikkouksistaan huolimatta Bosborin helmi on yksi vuoden parhaista kotimaisista albumeista ja sitä voi hyvillä mielin suositella muillekin kuin sarjakuvaharrastajille.

Tagit: , , , , , , .



* Drag king

Kirjoitettu 10.10.2007 - Amina. Kategoriassa Rakkaat siskot.




* Teekannun henki lemmenorjana

Kirjoitettu 8.08.2007 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Itämaiden taikuri -kansikuva

Ralf König: Itämaiden taikuri. Like 2007

Humoristi Ralf König aloitti pitkien sarjakuvatarinoiden kerronnan Tappajakondomi-dekkariparodialla. Sittemmin hänen tuotannossaan on ollut kaksi linjaa, klassikkomukaelmat tunnetuista näytelmistä (Lysistrate, Jago) sekä saksalaiseen homoyhteisöön sijoittuvat ihmissuhdetarinat. Itämaiden taikurissa nämä linjat yhdistyvät.

Albumin ensimmäisessä luvussa kuvataan keskiajalla kukositavaa Länsi-Aasiaa tuhannen ja yhden yön tarinioden hengessä, toisessa luvussa siirrytään 2000-luvun Eurooppaan. Maailmoja yhdistää teekannussa asuva henki, kaunis nuori mies, joka viehättää niin naisia kuin miehiäkin, taitaa erotiikan taidot ja tahtoo tehdä onnelliseksi jokaisen, joka kutsuu hänet esiin kannusta. Erilaiset seksuaalisuutta koskevat rajoitukset tekevät kummallakin aikakaudella ihmiset onnettomiksi,  ja hengen tehtävänä onkin vapauttaa ihmiset nauttimaan kehollisuudestaan. Mistään pornotarinasta ei kuitenkaan ole kyse, pikemminkin kuvataan sitä miten ruumiillisuus voi tehdä ihmiset onnellisiksi.

Huumori toimii stereotypioiden liioittelun ja ympäri kääntämisen sekä erilaisten rinnastusten kautta. Piikittelyn kohteiksi joutuvat tällä kertaa niin eri kulttuurit, uskonnot kuin tieteellinen maailmankuvakin, Königin vakioaihetta, seksuaalisuuden monimuotoisuutta, unohtamatta. Vaikka käsiteltäisiin vakaviakin teemoja, huumori on yleensä lämminhenkistä. König usuttaa lukijan nauramaan myös itselleen.

König teki aluksi sarjakuvia ensisijaisesti homoyleisölle, eikä varhaistuotannossa juuri naisia näy. Lukijakunnan laajennuttua myös tarinoiden henkilöt ovat monipuolistuneet. Vaikka Itämaiden taikurissa esiintyykin Königin työksi poikkeuksellisen paljon naisia, seksiobjektin roolit on edelleen varattu miehille. Piristävintä kuitenkin on, että kun yleensä pottunokkamiesten kanssa seikkailevat naiset on piirretty kauniskasvoisiksi barbie-nukkeiksi, Königin naiset ovat miesten kaltaisia kaunistelemattomia perunaneniä. Hahmojen ulkonäöt sopivat täydellisesti inhimillsen elämän (tragi)komiikkaa korostavaan kerrontaan. Erotiikan henki on kuitenkin poikkeuksellisen kaunis nuorukainen.

Königin kerronta on hyvin verbaalia. Visuaalisesti tärkeimmiksi nousevat hahmojen ilmeiden hienovireiset vaihtelut. Vaikka piirrostyyli on karrikoitua, vivahteita on paljon. Taustojen tarkoitus on kertoa missä ollaan, ne ovat yksinkertaisia eivätkä juuri muutu ruutujen välillä ennen kuin tapahtumapaikkakin muuttuu.

Itämaiden taikuri, kuten moni muutkin Köngin draama, sopisi loistavasti myös teatteriesitykseksi. Vaikka tarinat ovat lähtöisin homoseksuaalisesta alakulttuurista, niiden inhimillisyys viehättää monenlaisia lukijoita. Tapahtumat ovat yleensä yllättäviä ja välillä aivan poskettomia, mutta huumorin alta löytyy vakavia ajatuksia niille, jotka sellaisia kaipaavat.  

Tagit: , , , , , , , .



* Täydelliset naiset

Kirjoitettu 2.04.2007 - Amina. Kategoriassa Rakkaat siskot.




* Mikko Ketola & Anssi Rauhala: Professori Anni Isotalon tutkimuksia 2 Valkoisen meren timantit

Kirjoitettu 28.12.2006 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Maria Magdalenan jälkeläisen, vertailevan kirkkohistorian professori Anni Isotalon toinen seikkailu soljuu eteenpäin ykkösosaa sujuvammin. Nyt liikutaan Helsingissä, Pietarissa ja Solovetskin luostarisaarella ja Annin toiminta kuljettaa tarinaa eteenpäin. Sivuosissa sompailevat vanhat tutut sukulaiset sekä muutama uusi hauska, liikuttava ja uhkaavakin tuttavuus. Tarinan taustalla on 1900-luvun Suomen historia. Takaumissa vilisee valtionpäämiehiä: Kekkonen, Mannerheim, Hitlerkin. Kansallisia myyttejä kerratessa ei kuitenkaan sorruta patriotismiin eikä sotien hirveyksillä revitellä. Kokonaisuus on ennen kaikkea lempeä ja humoristinen, mikä on aihe huomioon ottaen erittäin onnistunut tyylivalinta. Suurin muutos edelliseen osaan verrattuna on askel kohti fantasiaa. Harmaa puhuva kissa, lainaus Joan Sfarilta, ja taikavoimaiset ikonit hämmentävät päähenkilöä, mutta viehättävät lukijaa. Sarja tasapainoilee suomalaisen arkirealismin ja seikkailugenren perinteiden välillä. Jos mukaan halutaan pauketta ja mäiskintää, mutta kuitenkin säilyttää tietty arjen uskottavuus, on luontevampaa antaa sankarittarelle ihmeitä tekevä ikoni kuin ase käteen. Hoikaksi älykkönaiseksi Anni Isotalo taistelee kuitenkin epäilyttävän kyvykkäästi, tähän saamme ehkä selityksen tulevissa osissa. Sarjan pääroolit on miehityksen sijaan naisitettu. Koska vastaavissa jätkäseikkailuissa pääpahis on usein sankarin isä, jään innolla odottamaan paljastuuko Globus Dei -järjestön hurmaava johtajatarkin Isotalon sukuun kuuluvaksi. Sivuhahmojen tärkein tehtävä on saattaa synkät aiheet koomiseen valoon ja tässä he onnistuvat loistavasti. Hahmoja ei kuitenkaan voi rakentaa loputtomiin Tintistä tutulla mallilla, jossa kaksi hassua hahmoa vahvistavat toistensa hassuutta. Kun sarjassa on jo aina rengin asemaan joutuvat serkkupojat ja kaksi topakkaa tätiä, neukkuvitsejä laukovat kaupparatsut ovat melkein liikaa. Tilanteen pelastaa se, että vitsit ovat oikeasti hauskoja. Albumi on ammattimaisesti piirretty. Joihinkin kuviin olisin kaivannut enemmän taustaa, esim. Pietarin asemalla olosta voisi kertoa myös kuvan avulla. Ja jos ikoni iskee Annille silmää, lukijakin tahtoisi nähdä sen. Värityskin on selkeämpää ja tyylikkäämpää kuin aiemmin. Kokonaisuutena oikein ilahduttava teos.

Tagit: , , , , , , .



* Mikko Ketola & Anssi Rauhala: Professori Anni Isotalon tutkimuksia Marian koodi

Kirjoitettu 8.12.2006 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Marian koodi on Da Vinci –koodiin sidottu seikkailutarina, jossa paljastetaan totuus piispa Henrikistä, Lallista ja Magdalan Mariasta.

Vertailevan kirkkohistorian professori Anni Isotalo kantaa kaulassaan perintöriipusta, jonka kuviota kukaan ei ole toistaiseksi osannut hänelle selittää. Koru kiinnostaa kuitenkin monia ja Anni törmää samanlaisiin symboleihin mitä yllättävimmissä paikoissa. Opus Dei –järjestöstä kirjaa kirjoittava Isotalo huomaa pian, etteivät kaikki ihmiset hänen ympärillään ole sitä mitä yrittävät esitttää. Annia varjostetaan Pohjanmaalle, jossa hänelle paljastuu suvun suuri salaisuus. Miten tämä liittyy Mariaan, Lalliin ja Henrikiin, jääköön lukijoiden selvitettäväksi. Tarina toimii vaikkei Dan Brownin bestselleriä olisikaan lukenut, kunhan tuntee kirjasta syntyneen ilmiön, jolle albumissa vinoillaan.

Tekijöiden tavoitteet ovat olleet korkealla: yhdistää pala Suomen myyttistä historiaa kansainväliseen megatrendiin, muokata aiheesta vetävä seikkailu ja toteuttaa se mannereurooppalaisen sarjakuvan selkeällä viivalla. Piirrosjälki vastaakin hyvin keskieurooppalaista valtavirtaa. Tarinan sisäinen logiikka sen sijaan väistyy välillä liikaa itsetarkoituksellisen jännityksen tieltä, eikä kaikkia alkuasetelman tarjoamia mahdollisuuksia ole osattu hyödyntää. Toisaalta, eiväthän mannereurooppalaisten laatusarjojenkaan kaikki osat ole aina niin loppuun asti mietittyjä.

Päähenkilö Anni Isotalo on työlleen omistautuva itsenäinen älykkö. Tarinassa hän jää kuitenkin usein muiden ohjaamien tapahtumien kohteeksi sen sijaan että olisi mysteeriä aktiivisesti ratkaiseva sankaritar. Kuvissa päähenkilö on keskieurooppalaisesta tyylistä poiketen ensisijaisesti ihminen eikä naisobjekti. Genreen kuuluva ”nainen riisuu” –kohtauskin on toteutettu häveliäästi: Anni pesee hampaitaan yöpaita päällä. Nais- ja miesrooleja ei ole muutenkaan tungettu ahtaisiin muotteihin, kun Annin tädit toimivat henkivartijoina ja raavaat serkkupojat passiivisessa auttajan roolissa.

Albumia tehdessä on ajteltu varmasti muitakin kuin kotimaisia lukijoita. Tarina on hyvin eurooppalainen, talvinen suomalainen ympäristö ja kansalliset erikoispiirteet tuovat siihen vain pientä eksoottista lisäväriä. Kokonaisuutena Marian koodi on laadukas teos ja sarjan seuraavilta osilta voi odottaa paljon.

Tagit: , , , , , .