Kategoria-arkisto ‘Uutiset ja arvostelut’

* Kiusallista itsenäisyyspäivää!

Kirjoitettu 5.12.2018 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia 2 Lisää vähäsanaista vertaistukea (Atena)

Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia 2

Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia 2

Karoliina Korhosen yksikuvainen, alkuperäiskielellä englanninkielinen strippisarjakuva Finnish Nightmares syntyi vuonna 2015 ja tuli tunnetuksi ensin sosiaalisessa mediassa. Suosion myötä kuvat hiljaisesta suomalaismies Matista ovat kääntyneet myös suomen kielelle ja myyntilistojen kärjessä viihtyviksi kirjoiksi. Uusin teos, Suomalaisten painajaisia 2 Lisää vähäsanaista vertaistukea on ensimmäisen osan tavoin pieni lahjakirjamainen kokoelma.

Tällä kertaa Matti viettää kesää, matkustaa, shoppailee ja pitää tietysti kahvitauon. Painajaismaista on yleensä toisten ihmisten kohtaaminen, välillä myös suomalainen sää. Arkiset huomiot ovat samalla kuvausta hiljaisuuden arvostuksen kulttuurista. Samalla teos avaa sitä miten torjuvuutena näyttäytyvän välin pitäminen ei ole välinpitämättömyyttä, vaan hiljaista kohteliaisuutta.

Huumori on lempeää ja sopii hyvin monenlaisille ihmisille, joilla on jokin kytkös suomalaiseen kulttuuriin. Suomenkielisen version pääkohderyhmänä lienevät suomalaiset, jotka haluavat nauraa arkiselle itselleen ja sille, kun sosiaalisuus on välillä niin kovin kiusallista ja vaikeaa. Tämä lienee sarjakuvan kotimaisen suosion syy. Lukijasta riippuu, kokeeko Matin humoristisena liioitteluna vai nappiinsa osuvana kuvauksena.

Suomalaiseen kulttuuriin vasta tutustuville huomioista saattaa aueta paitsi hämmentyneet naurut, myös syvempää ymmärrystä hiljaisuuden merkityksistä. Tai vaan selityksiä sille, miksi ihmisiin on vaikea saada kontaktia.

Korhonen on ammatiltaan graafinen suunnittelija ja ammattitaito näkyy. Pallopäinen Matin hahmo on kuvattu muutamalla viivalla, mutta tarvittaessa ilmeikkäästi. Parhaimmillaan piirrostyyli on kuvissa, joissa on Matin lisäksi muitakin hahmoja tai samalla pelkistetyllä tyylillä kuvattua taustaa. Tekstaus on helppolukuista ja tehty kevyellä, sopivasti käsin kirjoitettua muistuttavalla fontilla. Visuaalisesti strippi heijastaa vahvasti ideaalia hyvästä suomalaisesta suunnittelusta: omaperäistä mutta minimalistista ja sellaisena kaunista ja tarkoituksenmukaista.

Arvio on julkaistu aiemmin Sarjainfo-lehdessä.

Tagit: , , , , , , , , .



* Pari vähemmän tunnettua fantasiasarjakuvaa

Kirjoitettu 27.10.2018 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Bloggaan teemoittain lyhyitä arvioita lukemistani sarjakuvista.

Sinisalo & Teponoja: Kaunis mieli kääntää katseensa sisäänpäin

kmkks_diiv
Genre: Taidesarjakuva
Teemat: Hautajaiset, ystävät, kuolema, mielikuvitus.
Erityisen hienoa: Vastakohtien yhdistäminen. Tarina on harras ja herkkä, mutta kuvattu visuaalisella ilotulituksella.
Hauskaa: Silmämuna jalkojen päällä ja muut vähintään yhtä oudot hahmot.
Vähän tylsää: Ettei tätä ole enempää.
Samalla suunnalla: Sandman, Dave McKeanin koko tuotanto.

 

Boatner & Parkhouse: The Hiding Place

blogiin_hidingplace

Genre: Satumaaseikkailu.
Teemat: Sadut, valta, teollisuuden ympäristötuhot.
Erityisen hienoa ja hauskaa: Sopivan puujalkaista huumoria vakavien aikuisten aiheiden ympärillä.
Vähän tylsää: Päähenkilöillä ei hirveästi persoonallisuutta eikä kuluneista stereotypioista ole päästy kovin kauas, vaikka yritystä on.
Samalla suunnalla: Liisa Ihmemaassa, Myrkkyjoen salaisuus

Tagit: .

    Comments Off on Pari vähemmän tunnettua fantasiasarjakuvaa


* 2010-luvun parhaat scifisarjakuvat*

Kirjoitettu 16.09.2018 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


* joita saa myös albumeina.

Stand Still, Stay Silent

Näyttökuva 2018-09-16 kohteessa 19.39.35Tarina ja taide: Minna Sundberg

Muoto: Nettisarjakuva, sarjakuvaromaani. Englanniksi, tehokeinona pohjoismaisia kieliä.
Genre: Postapokalyptinen seikkailufantasia
Lyhyesti: Pohjoismainen retkikunta kartoittaa pandemian jälkeistä Tanskaa.
Teemoja: Tiede, magia, matkustus, maailmanloppu, inhimilliinen arki ja uusi normaalius suuren tuhon jälkeen.
Erityisen hienoa: Hiipivä kauhutunnelma, kekseliäs lähtökohta, hidas kerronta, monikielisyys.
Fanille hauskaa: Maailman yksityiskohtien taustoitus.
Vähän tylsää: Koko ajan ei tapahdu hirveän suuria.
Tulee mieleen: Taru sormusten herrasta.

Grandville

33754322_10155880320842670_4546923958917660672_oTarina ja taide: Bryan Talbot

Muoto: Albumisarja, englanniksi 5 albumia, joista ensimmäinen myös suomennettu.
Genre: Brittidekkari.
Lyhyesti: Etsivämäyrä ratkoo murhia vaihtoehtohistoriallisessa 1800-luvun lopun Lontoossa.
Teemoja: Steampunk, futurismi, valta, talous, ihmisoikeudet.
Erityisen hienoa: Antropomorfisen vaihtoehtohistoriallisen steampunk-maailman yksityiskohtainen suunnittelu.
Vähän tylsää: Seksismi (varsinkin ekoissa albumeissa).
Faneille hauskaa: Bryan Talbotin sarjakuvissa toistuvien teemojen bongailu.
Tulee mieleen: Blacksad.

Ms. Marvel

33770865_10155882075052670_4338733854559830016_oTarina ja taide: Eri tekijöitä.

Muoto: Albumisarja, 8 albumia englanniksi.
Genre: Supersankaritarina.
Teemoja: Nuorten arki (intersektionaalisuus, somekulttuuri, aikuistuminen, ihastuminen) ja yhteiskunnalliset ongelmat (gentrifikaatio, ympäristöongelmat, tieteen etiikka).
Mitä tapahtuu: Teinityttö supersankaroi kotikulmillaan.
Erityisen hienoa: Ajankohtaisuus. Se, ettei kaikkea ratkaista perinteisellä supervoimailulla.
Vähän tylsää: Jotkut ongelmat ratkotaan peritenteisellä supervoimailulla.
Faneille hauskaa: Muiden Marvel-hahmojen bongailu.
Tulee mieleen: W.I.T.C.H.

Saga

sagaTarina: Brian K. Vaughan, taide: Finona Staples

Muoto: Sarjakuvalehti, albumisarja, suomeksi 7 albumia.
Genre: Avaruusooppera
Lyhyesti: Sodan eri osapuolten vihollislistoile joutunut pakolaisperhe yrittää selviytyä avaruudessa, jossa elää monenlaista väkeä.
Teemoja: Pakolaisuus, vanhemmuus, pasifismi, perhe-elämä, intersektionaalisuus.
Erityisen hienoa: Kliseiden ympäri luoviminen.
Vähän tylsää: Sivuhenkilöitä kuolee liikaa.
Tulee mieleen: Sillage, Valerian.

Tagit: , , , , , , , , , , .

    Comments Off on 2010-luvun parhaat scifisarjakuvat*


* Rahat, jotka piilotin pölypussiin

Kirjoitettu 3.09.2018 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Lewis Trondheim, Stéphane Oiry
Maggy Garrison 2: Mies, joka löytyi vuoteestani

Sininen Jänis 2018

Maggy Garrison on lontoolainen kolmikymppinen yksityisetsivä, joka ratkoo tapauksia sekä vanhan etsiväherran apulaisena että omaan piikkiinsä – ja usein aika kyseenalaisin metodein. Homma tuottaa hyvin, jos onnistuu nyysimään varakkaampien rikollisten rahaa, joten toisen albumin alussa Maggy on 15 000 puntaa plussalla. Laittomin keinoin hankitut rahat pitää kuitenkin pitää visusti piilossa ja jatkaa elämää vanhaan köyhään malliin, jotta ei herätä epäilyksiä.

Maggy Garrisson 2 pages 3_48.indd

Vaikka albumissa eletään rikosten kylmässä maailmassa, tarinan yleisfiilis ei ole synkkä, vaan lakoninen ja brittiläiseen tapaan kuivakkaan humoristinen. Parasta sarjassa ovatkin Maggyn ovelat ja luovat ratkaisut eteen tuleviin ongelmiin. Tässä sarjan toisessa osassa Maggy tutkii kadonneiden korujen arvoitusta. Kekseliäistä juonenkäänteistä tulee välillä mieleen vanha saksalaissarja Nikke Knatterton, mutta siinä missä Nikke on silkkaa satiiria, Maggy pysyy arkisen inhorealismin puolella.

Arkiseen inhorealismiin kuuluu, että talouskuripolitiikan keskellä kasvavien tuloerojen yhteiskunnassa pienempi ja vähän suurempikin rikollisuus on ennen kaikkea tapa selvitä hengissä. Siksi jokaisella on omat salaisuutensa ja hämärät bisneksensä, eikä kehenkään kannata täysin luottaa. Ihmisten väliset suhteet ovat silti, vaikkakin brittiläisen pidättyväisiä ja rankan maailman realiteetit huomioon ottavia, myös omalla tavallaan pehmeitä ja lämpimiä.

Maggy Garrisson 2 pages 3_48.indd

Mies, joka löytyi vuoteestani viittaa Maggyn tässä nimettömäksi jäävään (tyypin nimi mainitaan todennäköisesti ekassa albumissa Hymyile vähän, Maggy) poikaystävään, joka työskentelee rikollisjärjestössä alemmalla portaalla. Toinen tärkeä sivuhenkilö on poliisi Sheena, Maggyn kaveri, joka varoittelee luottamasta tähän uuteen petikumppaniin. Molemmat ovat Maggyn epäiltyjen listalla (mutta en paljasta tässä mistä heitä epäillään).

Kuvakerronta on tyylipuhdasta ranskalais-belgialaista selkeää viivaa, jossa taustat on piirretty tarkasti ja lähikuvat harvinaisuus. Toistuvalla 12 ruutua sivulla -rytmillä hidasteillaan oikeissa paikoissa ja korostetaan pienten erojen merkityksellisyyttä. Värimaailma on pehmeää beigenharmaata, johon punasävytteiset sisäkuvat tuovat pirteää vaihtelua.

Albumin kolme ensimmäistä sivua voi lukea täällä. Toivottavasti suomeksi saadaan vielä trilogian viimeinenkin osa.

 Näyttökuva 2018-09-03 kohteessa 17.16.32

Tagit: , , , , .

    Comments Off on Rahat, jotka piilotin pölypussiin


* 6 kiinnostavaa sarjakuvatietokirjaa

Kirjoitettu 13.06.2018 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Sanna Hukkanen & Inkeri Aula: Metsänpeitto

tammi72

Aiheet: uskomukset, mytologiat, myytit, puut, metsä, historia, Suomen historia
Sisältö: Sarjakuvanovelleja suomalaiseen metsään ja eri puulajeihin liittyvistä uskomuksista eri aikakausilta.
Erityisen hienoa: Visuaalisuus. Tämä on yksi kauneimpia näkemiäni suomeksi tehtyjä sarjakuva-albumeja. Tarinat on toteutettu monilla eri tyyleillä ja tekniikoilla, esim. maalaamalla käsitellylle koivun tuohelle. Hienoa on myös tarinoiden taustoittaminen sivun pituisilla tietoiskuilla.
Kiinnostava yksityiskohta: 70-luvulle sijoitettu pihlaja-tarina viittaa #metoo-kampanjaan.

 

Emmi Nieminen & Johanna Vehkoo:

Vihan ja inhon Internet

nieminen_internet

Sisältö: Analyysiä nettikiusaamisesta ja -uhkailusta, kohteena olleiden kertomuksia ja ohjeet miten toimia kohteeksi joutuessaan.
Eirtyisen hienoa: Aiheen laaja-alainen käsittely: tilastollisia faktoja ja tapaustutkimuksia, eri tahojen (mm. poliisin ja häirköiden) haastatteluja, monenlaisia toimintaohjeita. Monipuolinen kuvitus tekee rankasta aiheesta ymmärrettävämmän ja helposti lähestyttävän.
Kiinnostava yksityiskohta: Vihakulttuurin politiikka ja talous. Esim. Meksikossa poliittisen vihakampnajan voi ostaa.

Reetta Laitinen (toim.): Sisaret 2018

Kuva: Tiitu Takalo

Kuva: Tiitu Takalo

Aiheena: historia, sotahistoria, sisällissota, naisten ja lasten asema
Sisältö: Naisten sotamuistoihin perustuvia sarjakuvanovelleja Suomen sisällissodasta.
Erityisen hienoa: Eri tekijät ja tyylit. Se miten näytetään, että sota on raakaa ja julmaa, mutta sillä ei mässäillä.
Kiinnostavia yksityiskohtia: Miten arjen perustarpeet pyrittiin tyydyttämään, kun oltiin vankileirillä tai muuten kaikesta oli pulaa.

Liv Strömquist: Nousu ja tuho

stromquist_veolia

Aiheena: kapitalismi, talous, raha, yhteiskunta, politiikka, yhteiskunnalliset liikkeet
Sisältö: Pamfletti kapitalismista ja sen ongelmista.
Erityisen hienoa: Musta huumori ja asioiden kääntäminen päälaelleen, mikä pakottaa ajattelemaan asioita uusista näkökulmista.
Kiinnostavia yksityiskohtia: Kapitalismin yhteys henkisyyden kulttiin ja nietzscheläinen analyysi vasemmiston ongelmista.

Liv Strömquist: Kielletty hedelmä

stromquist_orgasmi

Aiheena: vulva, vagina, seksuaalisuus, historia
Sisältö: Vulvan ja siihen liitettyjen merkitysten ja naisten elämän kontrollin historiaa esihistorialliselta ajalta nykypäivään. Huomattavasti enemmän (käsin kirjoitettua) tekstiä kuin kuvia.
Erityisen hienoa: Laaja historiallinen tausta-aineisto ja äkkiväärä huumori, jolla faktat on tarinallistettu.
Kiinnostavia yksityiskohtia: Vulvaa esittelevien patsaiden historia ja vasta 90-luvulla määritelty klitoriksen anatomia.

Liv Strömquist: Prinssi Charlesin tunne

stromquist_charlesintunne

Aiheena: rakkaus, sukupuoliroolit, julkkikset, historia
Sisältö: Sarjakuvaesseitä suurista rakkaustarinoista kulttuurikriittisellä otteella.
Erityisen hienoa: Strömquistin tuttu tyyli, jolla faktat on tarinallistettu helppolukuisiksi ja miten mustalla ja käänteisellä huumorilla annetaan uutta ajateltavaa. Runsaat lähdeviitteet. Poikkeuksellisen paljon kuvia ja kohtuullisesti tekstiä Strömquistin teokseksi.
Kiinnostavia yksityiskohtia: Miten käsitykset rakkaudesta liittyvät vaurauden ja vallan jakautumiseen.
Samasta aiheesta: Strömquistin suomentamattomat teokset 100% fettJa till Liv! ja Einsteins Fru.

 

P.s. Olen huomenna torstaina 14.6.18 puhumassa paneelikeskustelussa dokumentaarisesta sarjakuvasta Kuti-lehden julkkareissa Helsingissä. Lehden teemana on tositarinat/non-fiction ja multa on mukana sarjakuvat Liioittelun käyttö poliittisessa toiminnassa ja Kuinka ennakkoluuloja luodaan. Lehteä jaetaan ilmaiseksi eri puolilla Suomea (ja vähän ulkomaillakin). Helsingissä sen voi napata esim. Sarjakuvakeskuksen/Turun sarjakuvakaupan tuulikaapista (Porhtaninkatu 9) .

Tagit: .

    Comments Off on 6 kiinnostavaa sarjakuvatietokirjaa


* Sarjakuvakeskuksen Pride-näyttely

Kirjoitettu 31.05.2017 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


18768431_10155527657058714_7319197812693018795_o

Avajaiset 6.6.17 klo 17-19.

Olen mukana Edith Södergranin Vierge Modernea varioivalla teoksella, joka alkaa näin:
viergepostmoderne_puolikas

Käy näyttelyssä lukemassa loput. 🙂

Tagit: , , .

    Comments Off on Sarjakuvakeskuksen Pride-näyttely


* Taidenäyttelyitä Helsinki Pride -festivaaleilla

Kirjoitettu 16.06.2013 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Mitä vaaleansininen taskuliina tarkoittaa? Homokoodit-näyttely Café Cavalierissa Helsinki Pride -viikolla..

Järjestän Helsinki Pride -festivaalin kunniaksi 4 taidenäyttelyä:

Tiitu Takalo: Pusuja barrikadeilla

Kirjasto 10:ssä voi ihailla sarjakuvataitelija Tiitu Takalon romanttisia maalauksia. Pusuja Barrikadeilla -kalenterisarjassa rakkaus elää vallatuissa taloissa ja saa siivet polkupyörän selkään riippumatta siitä, ovatko rakastuneet samaa vai eri sukupuolta.

Kirjasto 10 (Elielinaukio 2 G, Helsinki)
Avajaiset 17.6.13 klo 18-20. Tervetuloa!
17.6.- 30.6.13 ma-to 9-20, pe 9-18, la-su 12-18, suljettu juhannuksena
Ilmoittaudu mukaan: https://www.facebook.com/events/554668781245073/

Team Pärvelö: Eino ja Väinämöinen

Eino ja Väinämöinen kohtaavat toisensa Manga Cafen seinällä. Team Pärvelön sarjakuvanäyttelyssä kerrotaan muitakin suomalaisia kansantarinoita japanilaisen poikarakkaussarjakuvaperinteen hengessä.

Manga Café (Vuorikatu 14, Helsinki)
24.6.-30.6. avoinna ma-pe 10-20, la 11-19, su suljettu
Ilmoittaudu mukaan: https://www.facebook.com/events/641832069178447/

Homokoodit

Nuoret ja kauniit opiskelijaälyköt paljastavat halunsa Cafe Cavalierissa. Homokoodit-valokuvanäyttely kertoo kuinka asu- ja asustevalinnoilla ilmaistaan mm. polyamoriasta, fistauksesta tai nörteistä pitämistä.

Café Cavalier (Malminrinne 2-4, Helsinki)
24.6.-30.6.13 avoinna ma-to 16-01, pe-la 16-02, su 16-22.
Ilmoittaudu mukaan: https://www.facebook.com/events/184959291658924/

Rakkaat kämppikset baarissa

Bar Om’pussa pohditaan parin löytämisen mahdollisuuksia ja monenlaisten ihmssuhteiden hankauspisteitä, kondomien eri käyttötapoja unohtamatta. Miia Vistilän sarjkauvanäyttely on esimakua tulevasta Rakkaat kämppikset -sarjakuva-albumista.

Galleria Om’pu (Siltasaarenkatu 15, Helsinki)
2.6.-5.7.13, avoinna joka päivä 09-02
Ilmoittaudu mukaan: https://www.facebook.com/events/500349020021063/

Tagit: , .

    Comments Off on Taidenäyttelyitä Helsinki Pride -festivaaleilla


* Arvostelu: Ulkoministeriö ja Zahran paratiisi

Kirjoitettu 19.03.2012 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Arvostelin Voimalle Amir & Khalilin Zahran paratiisin (Like 2011) ja Blain & Lanzacin Ulkoministeriö I:n (WSOY 2012):

Itse koetun aikalaishistorian tallentaminen on yksi suosituimmista sarjakuvaromaanien aiheista.

Kiinnostavia tulokkaita genreen ovat poliittista vallankäyttöä nimierkkien takaa tallentavat iranilaiset maastamuuttajat Amir & Khalil teoksellaan Zahran paratiisi sekä ranskalaiset Christopher Blain ja Abel Balzac sarjakuvaromaanisarjan aloittavalla kirjallaanUlkoministeriö – Diplomaattisia merkintöjä .

Blain tunnetaan historiallisesta sarjakuva-albumisarjasta Maalari ja merirosvo, nimimerkin Abel Balzac takaa taas löytyy eläkkeelle jäänyt ulkoministeriön virkamies.

Zahran paratiisi kertoo viranomaisten harjoittamasta fyysisestä väkivallasta, Ulkoministeriössä taas pyöritellään papereita. Kummassakin todellisuudessa selvitään löytämällä oikeat liittolaiset.

Zahran paratiisissa äiti ja veli etsivät mielenosoituksessa kadonnutta nuorta Mehdi-poikaa. On kesäkuu Iranissa vuonna 2009. Etsintä ulottuu ruumishuoneilta oikeussaleihin ja kaduilta kovalevyille. Samalla paljastuu, kuinka kansaa pidetään kurissa väkivallalla. Virallisesti kukaan ei tiedä Mehdistä mitään, mutta oikeanlaiset lahjat oikeille ihmisille tuovat tietoa pojan kohtalosta.

Zahran paratiisi ilmestyi aluksi nettisarjakuvana, ja osia siitä voi lukea verkossa suomeksikin. Kirjan takana on laaja sanastoa, kulttuuria ja aikalaishistoriaa selittävä osio.

Blainin ja Lanzacin Ulkoministeriö -sarjan avaus Diplomaattisia merkintöjä kertoo eurooppalaisen hallinnon abstraktimmasta vallankäytöstä.

Päähenkilönä on nuori ministerin avustaja, jonka tehtävänä on puheiden kirjoittaminen. Ensimmäinen osa on vähäeleinen työpaikkadraama, jossa jännite syntyy siitä, kuinka pomo muuttaa mieltään ja alaiset yrittävät totella parhaansa mukaan.

Ulkoministeriö-albumissa vallankäyttö näyttäytyy symbolisena pelinä, joka häivyttää kohteensa. Vaikka Zahran paratiisiinverrattuna tämä vallankäyttö on leppoisaa ja humoristista, siinäkin sivutaan väkivallan hallinnointia, kun ulkoministeri päättää vaikkapa kuinka maassa reagoidaan väkivaltaiseen konfliktiin ulkomailla.

Eurooppalaisena sankarina hän tietysti pyrkii välttämään väkivaltaa.Zahran paratiisissa taas näytetään väkivaltaa vankiraiskauksineen ja hirttonostureineen ja kysytään, millaisia ovat johtajat, jotka tekevät näin alamaisilleen.

Miia Vistilä

Amir & Khalil: Zahran paratiisi. Like 2011. 200 s. Viisi tähteä.

Blain & Lanzac: Ulkoministeriö – Diplomaattisia merkintöjä. WSOY 2012. 96 s. Kolme tähteä.


 

Tagit: , , , , , , .

    Comments Off on Arvostelu: Ulkoministeriö ja Zahran paratiisi


* Seikkailijatar Lähi-Idässä

Kirjoitettu 25.11.2010 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Aino Sutisen Taksi Kurdistaniin (Asema 2009) on pieni sarjakuvanovellikokoelma tekijän Lähi-Idän matkasta. Lyhyissä tarinoissa päästään katsomaan niin kotehin kuin sivukujillekin, kulttuurien arkisiin käytäntöihin. Suuren osan ajasta vie myös itse matkan teko. Kiinnostavimpia ovat kuitenkin kohtaamiset monenlaisten ihmisten kanssa.

Vaikka kuvat ovat yksinkertaisia, niissä on paljon havainnollistavia yksityiskohtia. Piirrosjälki tuo mieleen tunnetut matkasarjakuvailijat Guy Delisen ja Joe Saccon.

Kaunis ja kiinnostava teos.

Tagit: , , , , .

    Comments Off on Seikkailijatar Lähi-Idässä


* Ensimmäinen Lopunperä

Kirjoitettu 24.09.2010 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Miha Rinteen Lopunperän maailmasta piti ensin tulla tietokonepeli, mutta monien koukerioisten tapahtumien jälkeen siitä syntyikin jatkuvajuoninen seikkailusarjakuva. Koululaisessa jatkosarjana ilmestynyeestä saagasta on nyt julkaistu ensimmäinen albumi: Lopunperä 1 Lopunperän tarinat (Lehmäoja 2010).

Lopunperä sijaitsee toisella planeetalla, joka myös toimii monilta osin kuin omamme. Sarjan päähenkilöt, kaksi tiedemiestä ja robottityttö joutuvat seikkailuun hakiessaan suuresta keksinnöstä luvattua rahapalkintoa. Kaikki ei ole Lopunperän hallinnossa sitä miltä näyttää ja robottitytölläkin on piileviä kykyjä…

Kuten “koko perheen seikkailuissa” on tapana, lapsille sopivan juonen sekaan on ripoteltu aikuisia viehättäviä yhteiskunnallisia ja kulttuurisia viittauksia. Rinne pääsee kuitenkin pidemmälle nostamalla esiin kaikenikäisiä koskettavia kysymyksiä elämästä, kuolemasta, luopumisesta ja olemassaolosta. Valmiita vastauksia ei anneta, kirja sopiikin hyvin keskustelun herättäjäksi.

Tarinan kuvituksesta paistaa vahva ammattitaito: maisemat ovat upeita, värit ja sävyt kohdallaan. Kerronnassa näkyy niin angloamerikkalaisia kuin mannereurooppalaisiakin vaikutteita; edellisestä ovat merkkinä kolmirivinen sivutaitto ja tarinan kuljetus tekstillä, jälkimmäiseen taas viittaavat lähikuvia kaihtava kuvasommittelu ruutujen sisällä sekä hahmojen ulkonäkö.

Tarinan rakenne ja merkityksellinen sisältö eivät yllä kuvien tasolle. Ne olisivat kaivanneet jäntevöittämistä. Seikkailulle löytyy päämäärä vasta aivan liian myöhään eikä siinä päästä kunnolla eteenpäin. Kauniit kuvat ja viisaat kysymykset eivät riitä täysin kantamaan tämän tyyppistä tarinaa.

Sarjalle on luvassa jatkoa. Seuraava, vesiväreillä toteutettu osa ilmestyy ensi vuonna.

Lopunperän sivut

Tagit: , , , , , , , .

    Comments Off on Ensimmäinen Lopunperä


* Osmo

Kirjoitettu 24.09.2010 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Virva ja Janne Luokkasen Osmo-pienlehti (Seitti 2009) sai odottaa arvostelua kokonaisen vuoden. Arvostelija on hyvin hyvin pahoillaan.

Osmo on vaikuttavasti puuväreillä(?) väritetty scifi- ja fantasiahenkinen seikkailutarina, jossa Osmo ja hänen ystävänsä Eben kohtaavat.vaarallisen Vitsi-Hirven ja  – no ei nyt paljasteta kaikkea. Monista muista seikkailutarinoista poiketen Osmossa keskeistä ovat hahmojen tunteet. Hahmojen sisäistä maailmaa korostetaan paitsi vahvoilla lähikuvilla, myös kertomalla heidän mietteistään tekstissä. Aikuislukijalle tämä on välillä vähän tylsää, mutta ratkaisu toimii, jos sarjakuvaa lukee ääneen nuoremmalle. Aivan pienille lapsille tarina tosin voi olla liian jännittävä.

Erikoinen ratkaisu on myös täyttää kuplat tuntemattomilla koukeroilla. Tämä korostaa lukijan vierautta – tässä todella ollaan toisessa maailmassa. Talot ja esineet ovat kyllä varsin saman näköisiä kuin meidän maailmassamme…

Lehdessä on kokeiltu monenlaisia suhteellisen harvinaisia kerrontaratkaisuja: paperin rakenteen esiin tuova upea väritys, kuplien salaperäinen sisältö, kuvia toistava kertojan ääni. Ne tuovat tarinaan kiinnostavan lisänsä, mutta jään kaipaamaan vahvempaa tarinaa ja syvempää merkitystä seikkailulle.

Seitin sivut

Tagit: , , , , , , , .

    Comments Off on Osmo


* Luovan työn opas

Kirjoitettu 20.08.2010 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Filosofian akatemian Luovan työn opas

Tagit: , .

    Comments Off on Luovan työn opas


* Akateemisesti angloamerikkalaisista sarjakuvista

Kirjoitettu 15.06.2010 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Miten sarjakuvaa voi käyttää kulttuurisen vastarinnan välineenä? Kuinka fanikulttuuri ohjaa supersankarien seksuaalisuutta? Mikseivät supersankarit ole olleet tummaihoisia? Mm. näitä kysymyksiä pohditaan uudessa Journal of Graphic Novels & Comics -lehdessä. Kirjoittajina mm. Paul Gravett.

Ensimmäinen numero vapaasti ladattavissa täältä.

Tagit: , , .

    Comments Off on Akateemisesti angloamerikkalaisista sarjakuvista


* Kotimaisia nettisarjakuvia

Kirjoitettu 13.06.2010 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Uusi Netsarli-sivusto listaa  kotimaisia verkkosarjakuvia. Palvelu on vielä varsin demoasteella, mutta vaikuttaa lupaavalta. Listalle voi ilmoittaa niin sarjakuvablogeja kuin yksittäisiä sarjakuvatarinoitakin – myös keskeneräisiä, kunhan tarinaa on luettavissa netissä. Toistaiseksi eniten linkkejä on nuorten tekijöiden mangaan.

Tagit: , .

    Comments Off on Kotimaisia nettisarjakuvia


* Himosta, kuolemasta ja selviytymisestä

Kirjoitettu 13.05.2010 - Amina. Kategoriassa Uutiset ja arvostelut.


Miia Ahokaisen Kaljaa Freddien kanssa paneutuu elämän suuriin voimiin: seksuaaliseen haluun, selviytymisen voimaan – ja tietysti kuolemaan. Lähes mykässä tarinassa nuori naispäähenkilö tapaa raitiovaunussa Freddie Mercuryn haamun ja päätyy tämän kanssa kaljalle. Iltapäivä ei muutenkaan suju tavanomaisissa merkeissä.

Vaikka metaforat ovat mahtavia, tulipaloja, tiikereitä ja viikatemiehiä, huumori pitää kertomuksen maanläheisenä. Loppu on lempeä, vaikeuksien voittamisen jälkeen ei kuolemaakaan tarvitse pelätä. Tarinaa voikin pitää kunnianosoituksena samoista teemoista ammentavalle Queenin musiikille.

Tummanpuhuvat kuvat tukevat tarinan tunnelmaa ja kerronnalliset kikat ovat hallussa mutta eivät itsetarkoitus. Tarinan vaikuttavuus lähtee kuitenkin tunnistettavista metaforista, jotka nostetaan persoonallisilla piirroksilla ja oivaltavilla yhdistelmillä kauas kuluneisuuden yläpuolelle. Vaikka tarina on hyvin piirretty, on tekijä selvästi vahvempi kertojana. Tulevaisuudelta voi jälleen odottaa suuria.

Tagit: , , , , , , , .

    Comments Off on Himosta, kuolemasta ja selviytymisestä




Tekijä

Miia Vistilä

KIRJAT

Rakkaat siskot
sarjakuva-albumi
mustavalkoinen, 180 sivua
LOPPUUNMYYTY

Rakkaat kämppikset
Dear Roommates
AmiComix 2013
strippisarjakuva-albumi
84 sivua, with English subtitles

Tilaa:
Osuuskunta Lilith
Nimmarilla!
Sarjakuvakeskus
Turun sarjakuvakauppa

Kotimaista naissarjakuvaa
Marginaalista maailmalle

BTJ Kustannus 2009

Turun sarjakuvakauppa
AdLibris

Rakkaat siskot Facebookissa

Tags